2015/04/28

Ekopäivä

Ja taas päästään asiaan. Tässä on nyt hetki mennyt päivittelemättä teknisten vikojen takia, mutta eiköhän sekin saada korjattua piakkoin. Auli piti luokallemme tunnin ekoväreistä, eli vähän erilaista mitä normaalisti. Kävimme vähän läpi jauheita ja niiden käyttötarkoituksia, purnukoita pistettiin sitten kiertämään ja aikalailla innostuttiin tuoksuttelemaan muös niitä.

Kuvan etuosassa on mustaa ja neutraalia Hennaa, sen lisäksi löytyi myös punaista ja niiden sekoituksia.
 Auli ja Tiina näyttivät millaista hennaväri on ja pääsin myös kokeilemaan levitystä, koostumus oli jännä ja levitys tuntui ihan erilaiselle verrattuna hapeteväreihin. Nopean demonstraation jälkeen pääsimme kokeilemaan toinen toisillemme mm. levä hoitoa. Itse tein sellaisen Jennylle ja Jenny puolestaan minulle. Kaikki tuotteista tosiaan tuoksuikin maanläheisille, ei siis huono asia. Miinuksena näin blondina nyt huomasin sen että, hiukset eivät jääneet yhtä pehmeiksi kuin "normaaleilla" tuotteilla. Hiukset oli tosi takkuuntuvat ja vähän muutti omaa väriä.

Allu haistelemassa levää.
Ekotuotteethan on tosi hyviä mm. herkästi allergisoiville ihmisille ja toimii parhaiten sellaisille, jotka eivät ole koko ajan vaihtamassa hiustensa väriä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti