Teknisten vikojen vuoksi jouduin päivittämään jälkikäteen viikon tapahtumia. Joten saa nähdä muistanko enää mitä kaikkea tuli tehtyä.
Torstai:
Torstaina tosiaan harjoittelimme vähän parranvärjäyksiä harjoituspäihin. Tarkoituksena oli saada kylmää luonnollista ruskeaa aikaiseksi ja sai kokeilla eri tapoja ja väri yhdistelmiä. Minä lähdin kokeilemaan harjasseosta siis 2:1, enemmän väriä kuin hapetetta ja 3%:lla. Väri taisi olla jotain 8.2? eli helmiäinen, jonka valitsin sentakia, että pohja oli kultainen ja halusin taittaa sitä violetilla pois. Lopputulos oli yllättävän tumma ja pohdiskelin, että olisi ehkä pitänyt jopa ottaa ehkä vaaleamman värin kuin mitä pohja oli tummuudeltaan, niin että se olisi vain taittanut.
Perjantai:
Pääsin kokeilemaan KC:n Removeria kahteen kertaan silloin. Allulla on ollut pieni tukkakriisi ja pyysi minua hommiin niin tottakai otin haasteen vastaan. Elikkäs meillä oli pohja sellainen että oli sentin tyvikasvu jonka jälkeen pätkä 4N ja latva oli sitten 5 tai 6. Tavoitteena oli saada väriä vaalennettua sellaiseen neutraalinsävyiseen 6:seen, ei missään nimessä vihreä kuitenkaan, mikä oli ongelmana alussa latvoissa.
Vaalentamaan ei viitsitty lähteä, joten päädyin tekemään KC:n värinpoistoja 2 kertaa, Ensiksi näytti, että väri saattoi vähän lähteä, mutta toisen kerran jälkeen ja kuivattuna alkuosa oli edelleen nelosen tummuista. Siinä vaiheessa suunnitelma muuttuikin siihen, että kunhan tyvi saadaan piiloon ja joptain vivahdetta. No koska oli tarkoitus saada jossain vaiheessa vaaleammaksi niin laitoimme tyviväriksi kevytkestona Velvetyn 6N (en nyt muista mitä tuli sekoitettua sen kanssa, mahdollisesti 6.2?) ja latvaan vivahdetta velvetyn kevytvärillä 7.2. Lopputuloksesta tuli ihan ok, tyvi olisi saanut peittyä vähän paremmin, ja ei sitä saatu vaalenemaan niin vaaleaksi kuin tarkotus oli. Mutta missään nimessä ei mennyt siis täysin päin honkia. Hyvä väri, vaan ei sellainen kuin oli tarkoitus.
Maanantai:
Maanantaiksi pyysin vanhan lukio ystäväni "harjoituspääksi". Ihan perus miesten hiustenleikkuuta halusin harjoitella, jotta oppisin paremmin analysoimaan ja katsomaan mitä lähden tekemään. En siitä enempää kerro, alla on kuva ennen ja jälkeen leikkuun.
Loppupäivästä sitten Pesin Viivin hiukset ja kokeilin vähän tupeeraamista, sillä halusin saada siitä vähän kokemusta lisää. Sen sanon et ainaki on koholla nyt! Tämön jälkeen Viivi leikkasi sitten minun hiusten latvat vastapainoksi. :)
Parempaan suuntaan matkalla!